Omistettu Susanna Koskelle

kunnanmetta

Mainokset

Kun työtöntä haastatellaan

Olipa eräänä päivänä (siis tänään) someryhmässä puhetta siitä mitä tapahtuu sitten kun kokoomuslaisten ja muiden hyvävelipuliveivaajien omistamat työnvälitysfirmat yms. instanssit ryhtyvät haastattelemaan työttömiä kolmen kuukauden välein (josta ne tietenkin kuittaavat muhkean palkkion NETTO VEROM MAKSAJIEN rahoista). Itse kommentoin seuraavasti: ”Jos tästä vielä joskus joutuu työnhakijoiden kastiin niin minä poika kyllä ravaan joka haastattelussa kun nykyään on noi paniikkioireet sentään hallinnassa. Vähintään kolme tuntia olen haastateltavana ja ties vaikka haastattelisin välillä itekkin, kun on kokemusta lehtihommista. Ja joka päivä soitan että koska pääsis taas haastateltavaksi, sähköposteilla pommitan ja marisen netissä siitä kuinka mua ei haastatella tarpeeks usein. Voi olla että valepuvussakin ilmaannun paikalle jotta taas pääsisin haastatteluun”.

Uuninpankkopoika Saku Timonen ja muutkin ansiokkaat bloggaajat ovatkin jo kertoneet kuinka ko. haastatteluissa kannattaa toimia. Mutta minäpä annan vielä muutaman oman vinkin! Tässä niitä tulee, olkaa hyvä, saa toteuttaa vapaasti ilman rojaltteja ja Teostokorvauksia!

Ensinnäkin voit esiintyä kuin luulisit olevasi työhaastattelussa. Tempaise ykköskuteet ylle ja käytä reilusti parta- tai hajuvettä tai vaikka molempia jos siltä tuntuu. Aina kun haastattelija sanoo jotakin, ryhdy korostamaan vuolaasti hyviä ominaisuuksiasi ja kerro miksi juuri sinut pitäisi valita tähän hitsarin hommaan, erityisopettajaksi, keittiömestariksi, talouspäällikön virkaan jne. Voit myös kertoa kuinka kovasti tarvitsisit töitä sillä sinulla on kahdeksan lasta joilla jokaisella on keliakia ja märkärupi, ja lisäksi taloudessa asuvat myös kivulloisen puolison iäkkäät vanhemmat ja heidän neljätoista maatiaiskissaansa.

Tai sitten haastateltava saattaakin muuttua yllättäen haastattelijaksi! Ota mukaasi lehtiö ja kynä tai jokin tallennusväline. Esitä rohkeita ja hankalia kysymyksiä. Kysy haastattelijalta, kuinka montaa työpaikkaa hän on hakenut kuluvan kuukauden aikana. Vaadi todisteita. Kirjoita vastaukset ylös. Maksimaalisen tehon saavuttamiseksi kannattaa harkita Hannu Karpo -tyylisen karvalakin käyttöä, mutta jos et saa mikrofonia lainaksi sellaisen voi kätevästi askarrella talouspaperirullan pahvihylsystä. Muista myös katsoa vakavasti kuvitteelliseen kameraan ja lausua painokkaasti ”tällaista on elämä nyky-Suomessa”.

Lääkärileikit ovat aina kivoja. Voit olla joko potilaan tai lääkärin roolissa, ihan kumpi vain tuntuu luontevalta. Potilaana voit vaikkapa kysyä onkohan sinulla mahdollisesti kihomatoja. Kaivele taskujasi ja sano että otit näytteen mukaan tarkasteltavaksi. Tai voit tempaista kengän ja sukan jalastasi, nostaa koipesi pöydälle ja pyytää ”tohtoria” vilkaisemaan kynsisientäsi. Lääkärinä voit tutkia haastattelijan naamaa lähietäisyydeltä, mutista itseksesi ja lopulta todeta ”ei syytä huoleen, minä olen kokenut plastiikkakirurgi, kasvosi saadaan kyllä vielä kuntoon tai ainakin melkein”. Tietenkin voit myös katsella haastattelijaa hyväntahtoisesti ja kysyä sitten lempeästi, onko tämä pitkäänkin kuvitellut olevansa töissä työnvälitysfirmassa.

Kesken haastattelusession voi myös nousta ylös tuolista ja kävellä ympäriinsä tai mennä vaikkapa haastattelijan viereen seisomaan. Kun tämä ihmettelee, huokaise helpottuneesti ja huudahda ”vau! Sinä siis todellakin näet minut”!

Jos haastattelija yrittää kätellä sinua, laita ensin hansikas käteesi. Tai ole laittamatta ja tuijota kättelyn jälkeen kättäsi epätietoisen näköisenä. Voit myös haistella sitä säännöllisesti haastattelun aikana joko autuaasti hymyillen tai inhoten ja kulmiasi rypistellen.

Ota kirja mukaan ja ryhdy lukemaan sitä ääneen. Raamattu on hyvä valinta tässä kohtaa.

Ota leluja mukaan ja leiki niillä. Pyydä haastattelijaa leikkimään kanssasi.

Pyydä kaveriasi soittamaan sinulle haastattelun aikana kolmen minuutin välein ja vastaa puhelimeen aina eri nimellä (tai eri kielellä, jos osaat kieliä).

Tilaa pizza.

Jos puhelin sattuu soimaan muuten vain, vastaa siihen ja ojenna puhelin haastattelijalle sanoen ”sinua kysytään”.

”Vastaa” puhelimeen vaikka se ei soisikaan. Juttele ja naura äänekkäästi ja iske haastattelijalle silmää.

Vie haastattelijalle kukkia ja tuijota häntä rakastuneesti. Kikata.

Kun poistut haastattelusta, kävele takaperin. Kulje myös ovesta takaperin. Sulje ovi hitaasti ja mulkoile sen raosta.

No niin, eiköhän näillä neuvoilla pääse alkuun! Oman mielikuvituksen käyttö on tietenkin aina sallittua ja suotavaa. Myös kommenttiboksiin sopii kirjoittaa omia vinkkejä (parhaita ei tosin palkita).

news-guy

Kallisruokahaaste

Kahden ”hyvinvointialan yrittäjän” kuukauden kestänyt halparuokahaaste on varmaankin jo monelle tuttu juttu. Ja sitten taannoin oli se hommeli, jossa toimittaja eli niin ikään kuukauden toimeentulotuella.

Minäpä olen ollut yhdeksän vuotta toimeentulotuella, joten tiedän melko hyvin millaista on tulla vähällä toimeen. Täten ilmoittaudunkin vapaaehtoiseksi kallisruokahaasteeseen, jos joku vain haluaa sellaisen rahoittaa! Voisin elää kuukauden vaikkapa Alkon tai Veikkauksen toimitusjohtajan palkalla ja syödä mättää kalleinta mitä löytyy! Ja meikäläisellähän olisi aikaa kiskoa ruokaa naamariinsa, kun työkyky on mennyt jo aikoja sitten eikä elämä ole muutenkaan trendikkään hektistä eikä kiireistä!

Ehkäpä kallisruokahaaste opettaisi arvostamaan niitä ihmisiä joilla on millä mällätä, se kun ei meikäläiseltä ole tähän mennessä oikein onnistunut! No niin, miten on? Kokeillaanko? Kuka ehtii ekana tarjoutua rahoittajaksi? Oletko se juuri SINÄ?

 

4674379361_70cc4352a5_z
Tarjoiluehdotus / Serveringsförslag

 

 

”Osa yhteiskuntaa”

Tästä Hesarin (juu, ihan se sama Hesari joka julkaisi J. Tervon paskapuheet autismista) pääkirjoituksesta on höpötetty kovasti somessa: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1474770955007

Minäpä käsittelen sitä hiukan eri kantilta, eli tarraan ruttobasiliskon lailla kiinni jo merkinnän otsikossa paljastamaani sanapariin. Hesarissa ollaan siis ilmeisesti sitä mieltä, että jos nuorella ei ole töitä, hän ei ole osa yhteiskuntaa.

Vai niin. No, jos saman logiikan riemuvoittoista polkua seurataan hiukan pidemmälle,  päädytäänkö siihen lopputulemaan ettei kukaan muukaan, joka ei ole työelämässä, ole osa yhteiskuntaa? Vai koskeeko se vain nuoria? Onko työelämästä ja/tai työssä käymisestä tullut yhteiskunnan ja sen osana olemisen synonyymi?

Toisaalta se selittäisi paljon. Vanhusten”hoidon” kammottavuudet, alati lisääntyvän työttömien syyllistämisen ja heihin suunnatun suoranaisen vihan, lastensuojelun surkean tilan, koulumaailmaan kohdistuvat leikkaukset, you name it. Paskaako sitä yhteiskunnan resursseja (tai edes sympatiaa, empatiaa, inhimillisyyttä jne.) sellaisiin tuhlaamaan, jotka eivät edes ole osa sitä yhteiskuntaa! Hitot!

Mutta minullapa on nyt uutinen, joka saattaa tulla monille järkytyksenä ja jota ei koskaan Hesarista löytyisi: Päivät pitkät tietsikan ääressä istuva työtön ja opiskelupaikaton Anna, 22,  on osa yhteiskuntaa. Ilman kesäduunia jäänyt Pete 15-vee on osa yhteiskuntaa. Vastasyntynyt Laura, 50 cm ja 3860 g, on osa yhteiskuntaa. Meikäläisen umpidementoitunut 86-vuotias pappa on osa yhteiskuntaa. Vastaanottokeskuksessa nököttävä pakolainen on osa yhteiskuntaa. 60-vuotias kaikkien muiden paitsi vakuutuslääkärin mielestä työkyvytön on osa yhteiskuntaa. Asunnoton pultsari on osa yhteiskuntaa. Vankilassa istuva moninkertainen murhaaja on osa yhteiskuntaa. Helvetti, jopa kansanedustajat ja ministerit ja bisnesmiehet ja sanomalehtien pääkirjoittajat ovat osa yhteiskuntaa! Vaikka sitä ei todellakaan usein uskoisi.

foxtrot

Eräitä kommentaareja valtamediaan pettyneille

Ennen kuin kirjoitan tähän muuta, sanon yhden asian: Minä(kään) en liiemmin luota valtamediaan. Ja sanonpa vielä toisenkin asian: Se, ettei luota valtamediaan, ei tarkoita sitä että olisi alettava uskoa muiden valehtelijoiden höpinöihin. Tai ainakaan sen ei pitäisi, vaikka aika monen mielestä se tuntuukin tarkoittavan nimenomaan sitä.

Ja sitten sitä muuta, eli luin tämän jutun ”valtamediaan pettyneistä” ja kommentoin sitä nyt. Lue sinäkin. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016092322363848_uu.shtml

Hetimiten mainitaan, että ”internetin keskustelupalstat kielivät tietyn ihmisryhmän epäluottamuksesta ja vihasta”. Ei tarvitse olla järin suuri ajattelija ymmärtääkseen mitä ihmisryhmää tässä tarkoitetaan. Siinä ei tarkoiteta meitä politiikkaan pettyneitä entisiä idealisteja ja nykyisiä nihilistejä eikä edes muita sellaisia jotka yrittävät pitää nokkansa pinnalla disinformaation, valehtelun, oman edun tavoittelun, lobbauksen, mielipidevaikuttamisen, kaupallisuuden ja mainonnan loputtomassa mangrovesuossa. Ei, vaan kyse on justiinsa niistä… no, kyllä te tiedätte kenestä. Ja jos ette tiedä, niin pianhan se selviää kun luette etiäppäin.

KHT-tilintarkastaja ja Iltalehti-bloggari Pauli Vahteran mukaan medialla on perinteisesti ollut Suomessa valistajan rooli, mutta enää se ei toimi sillä ”emme ole alamaisia, joita pitää valistaa”. Jos nyt jätetään maahanmuutto- ja homoasiat tästä pois, niin monissa muissa hommeleissa median holhous- ja valistusrooli valitettavasti uppoaa edelleen kuin kusi lumeen. Ja kun sitä miettii, päätyy väkisinkin astumaan niille alueille joissa nimenomaan havaitsee ns. virallisen politiikan vaikutuksen siihen mitä tiedotusvälineet suoltavat. Oman vähemmän vaatimattoman mielipiteeni mukaan se näkyy parhaiten suhtautumisessa köyhiin ja/tai työttömiin. Ja sitä suhtautumista voinee ilman suurempaa liioittelua kuvata jopa vihamieliseksi tai ainakin syyllistäväksi. Media antaa jatkuvasti tilaa puheenvuoroille joissa tätä lietsotaan, ja lähtee siihen itsekin mukaan riemullisena kuin kärpäsparvi sontakuopassa. Milloin mikäkin toimittaja kirjoittaa laiskoista työttömistä ilman mitään muuta lähdettä kuin oma kipeä pääkoppansa ja sen keltaisena lainehtiva sisältö.

Mutta jos maahanmuutto- ja homoasiat päästetään sieltä jäähynurkasta veks, niin onko näyttänyt siltä että hylätessään valtamedian propagandan ihminen alkaa taianomaisesti ajatella asioista itse? Ei, vaan sittenpä löytyykin jo toinen väärä profeetta seurattavaksi. Sellainen, joka ei varsinaisesti ole rauhan asialla vaan kaikkea muuta. Mikäli käsitellään nimenomaan maahanmuuttoa, ns. valtamedia on kussut pahemman kerran kaikkien kintuille (myös omilleen) puhuessaan asiasta yksisilmäiseen sävyyn ja jokseenkin kritiikittömästi Virallisen Suomen linjaa seuraten. Jopa meikäläisen nihilismistään huolimatta suhteellisen suvaitsevaisen olion mielestä se on ollut paikoitellen tolkutonta ja toisin paikoin peräti surkuhupaisaa seurattavaa. Valtamedia on aiheuttanut ihan itse sen, että yhä useammat eivät luota siihen ja alkavat kääntyä kaiken maailman MV-lehtien sun muiden vielä hirveämpää potaskaa mölöttävien hilipatahiippareiden puoleen. Että kiitos vaan siitä, saatanan pässit. Olisikohan kannattanut hoitaa homma paremmin?

Lahtelainen Keijo Ruolahti puolestaan on sitä mieltä, että ”mediaan pystyi ennen luottamaan paljon enemmän kuin nykyään. Tutkivan journalismin tilalle on Ruolahden mukaan tullut hutiloitua jälkeä, jossa faktat saatetaan korjata jälkeenpäin”. Tähän ei voi olla kommentoimatta hivenen ilkeästi, että tottakai mediaan luottaa paremmin jos sen sisältämät jutut tukevat omaa ajattelua ja myötäilevät omaa maailmankuvaa. Mutta toisesta lauseesta voi jo olla samaa mieltä, etenkin hutiloidusta jäljestä. Ansiokasta tutkivaa journalismia on tietenkin edelleen, mutta jälleen voi kysyä mitä hyötyä sen tuloksista on jos ne julkaistaan mediassa jota monet pitävät epäluotettavana? Mitä äsken sanoinkaan omille kintuille kusemisesta? (Tietenkin tutkivasta journalismista on silloin valtava hyöty jos sen avulla saadaan paljastettua esim. rikollinen toiminta ja pysäytettyä se).

Pauli Vahteran mukaan mediassa ”uutisten sisältö on yksipuolistunut ja samalla muuttunut toimittajien mielipiteiden esittämiseksi”. Tästä voi olla osittain samaa mieltä, kuten jo edellä vihjailin. Toimittajien omien henkilökohtaisten mielipiteiden ja ennakkoluulojen ja suoranaisen idioottimaisuuden esittely ei ole journalismia vaan paskaa. Siis mikäli sitä tarjoillaan mukamas toimituksellisena sisältönä. Ja nyt vanhana vitsiniekkana en malta olla sanomatta että todennäköisesti se on sitä ihtiään vaikkei tarjoiltaisikaan…

Päästetäänpä Ruolahden Keijo taas ääneen. Hän ”ottaa esimerkiksi Helsingin Asema-aukion epäillyn pahoinpitelyn, jossa hänen mukaansa kokonainen ihmisryhmä eli Suomen vastarintaliikkeen edustajat on leimattu natseiksi sen vuoksi, että yhtä heistä epäillään pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta”. Tässä Iltalehden toimitus huomauttaakin että SVL on avoimen kansallissosialistinen uusnatsijärjestö. Hyvä että huomauttaa ettei minun tarvitse, heh heh. Ehkä tämä on hyvä esimerkki siitä mitä voi tapahtua silloin kun valtamediaan ei luoteta. Kun valtamedia sanoo natsia natsiksi, sitä pidetään leimaamisena. Se ei ole hyvä juttu se. Tietysti on niinkin että jotkut eivät suostu uskomaan natsia natsiksi vaikka kuka sanoisi mitä, tai ainakaan eivät välitä siitä vaikka natsi olisikin natsi. En tosin lähde väittämään että K. Ruolahden kohdalla asia olisi näin. Pointsit muuten miehelle omalla nimellä ja kuvalla esiintymisestä, se on joka tapauksessa hatunnoston arvoinen juttu.

Vapaa tiedetoimittaja Marko Hamilo ”on viime aikoina kiinnittänyt huomiota ilmiöön, jossa erityisen hyvin koulutetut ihmiset ovat yllättävän mediakritiikittömiä ja alttiita uskomaan kaiken, mitä lehdet kirjoittavat”. Tämän voisi äkkiseltään ajatella pitävän paikkansa, mutta onko jälleen kyse pikemminkin siitä, että median välittämä maailmankuva ja arvomaailma (tai sen puute) on melko lailla samanlainen kuin hyvin koulutetuilla ihmisillä yleensä? Mediasisältöjähän tietääkseni tuottavat suhteellisen hyvinkoulutetut ihmiset, joilla lisäksi on ne työpaikatkin mediasisältöjen tuottajina. Samassa tai ainakin samantapaisessa kuplassa elävät, luulisin.

Tätä kirjoittaessani tuli mieleen, kuinka erilaisissa todellisuuksissa ihmiset elävät. Piti ko. todellisuuksia sitten kuplina tai saarekkeina tai minä hyvänsä, niin ihan hyvältä ei näytä. Kovin moni ei tunnu olevan halukas rakentamaan siltoja saarekkeiden välille, korkeintaan halutaan hyökätä naskali kourassa puhkomaan toisten kuplia kunhan vain oma jää ehjäksi. Käsittelemäni juttukin on yksi osoitus siitä, ettei valtamediastakaan ole yhteisymmärryksen edistäjäksi. Ja tuskin tulee olemaankaan, sillä ihmiset sitäkin hallinnoivat. Ja ihmiset… no, ne ovat sellaisia kuin ovat. Sitäpaitsi vastakkainasettelu myy aina paremmin kuin piis and lööv.

 

 

Ihan epistä, byäääääh

Tämä päivä on mennyt lueskellessa Elielinaukion tapahtumien ja sen seurausten aiheuttamia reaktioita. Erityisesti eräs seikka on kiinnittänyt huomioni: Osa kommentoijista tuntuu olevan sitä mieltä (ja se on suoraan sanottukin) että jutusta on puhuttu epäreilun paljon. Tai sitten Kajaanin Otanmäen ryöstömurhasta on puhuttu liian vähän. Ja on esitetty sellaistakin, että ulkomailla tapahtuneista islamistien hirmuteoistakin on puhuttu liian vähän. Ja että ei ole ”reilua”.

Mitä vitun reilua? Millä määrällä julkista hölötystä voitaisiin tehdä reilua siitä, että Otanmäessä tapettiin yksi ihminen ja Helsingissä toinen? Paljonko riittäisi ja minkäsorttisella välineellä ajattelitte sen reiluuden punnita?

Olen muuten sitä mieltä, että Otanmäen tapahtumista olisi sietänyt puhua huomattavasti enemmänkin, ja paljon isommilla kirjaimilla. En tiedä hyssyteltiinkö siinä varsinaisesti, mutta ei siinä ainakaan liikaa meteliä pidetty. Eikä tarpeeksikaan. Mutta oli miten oli, minäpä kerron nyt epäreiluudesta mielensä pahoittaneille sun muille suomalais-ugrilaisen itkuvirsiperinteen jatkajille eräitä ihan oikeita syitä, miksi tähän Vastarintaliikkeen jupakkaan on kiinnitetty enemmän huomiota kuin Otanmäen tapaukseen.

Ekaksi: Otanmäen ryöstömurhaajat ovat irakilaisia, turvapaikanhakijoina maahan saapuneita saatananperkeleitä jotka poliisi sai nopeasti kiinni ja myöskin tiedotti asiasta. Helsingin monottaja taas on ulkomailta johdettuun natsijärjestöön kuuluva moninkertainen väkivaltarikollinen, jonka ”suoritus” tapahtui tilaisuudessa jonka luonteesta oli annettu virkavallalle valheellisia tietoja. Tieto tapahtuneesta ja sen seurauksista ei tullut median kautta vaan Facebookista suoraan uhrin isältä, ja koko vyyhti alkoi keriytyä auki vasta sen jälkeen. Paatuneimmankin pökelön lienee myönnettävä ainakin hiljaa itsekseen, että siinä kun isä itse kertoo poikansa kuolemasta on hiukka enemmän human interest -aineksia kuin siinä että tiedotusväline julkaisee jotakin omilla sivuillaan.

Tokaksi: Kuten jo todettua, Otanmäen ryöstömurhaajat eivät kuulu ulkomailta        johdettuun natsijärjestöön. Eivätkä etenkään sellaiseen ulkomailta johdettuun natsijärjestöön, johon suomalaisella hallituspuolueen kansanedustajalla on yhteyksiä. Viimeistään tämä seikka takaa sen että huomiota riittää.

Kolmanneksi: Ja kun kerran hallituspuolueen kansanedustajalla on yhteyksiä, se tarkoittaa sitä että ne hallituksessa istuvat puoluepomot ja samoin hallituskumppanit saavat osakseen rekka-autolastillisen kehnommanlaista julkisuutta ja vastattavakseen paljon ikäviä kysymyksiä. Eivätkä ne ole suoriutuneet niihin vastaamisesta erityisen tyylikkäästi vaan täysin päinvastoin. Ja se herättää taas lisää huomiota. Sekä tiedotusvälineissä että oppositiopuolueiden edustajien keskuudessa.

Neljänneksi: Netissä ja sosiaalisessa mediassa piisaa mekkalaa, sillä tämä hallitus ei ole kovin suosittu. Eikä suosittu ole myöskään se hallituspuolue, jonka kansanedustajalla niitä natsiyhteyksiä on. Vai voiko joku väittää muuta, kun kerran kannatus on pudonnut alle puoleen sitten eduskuntavaalien? Kun tilanne kerran on sellainen, on päivänselvää että jokainen joka ei tykkää hallituksesta tai siinä olevista puolueista käyttää tilaisuuden hyödykseen ja hakkaa kuin kuulapäänatsi väärinajattelijahippiä. Siinä jää Otanmäen ryöstömurha toiseksi, oli se sitten oikein tai väärin tai reilua tai epäreilua.

Viidenneksi: Kyseessä on ensimmäinen kerta piiiitkään aikaan, kun Suomessa joku päätyy ruumishuoneelle poliittisessa tilaisuudessa tapahtuneen väkivallanteon vuoksi. (Vaikka todettakoon tässä että SVL:llä on ollut luja yritys siihen että niin olisi käynyt jo aiemmin).

Kuudenneksi sitten se tärkein asia: Ihmiset ovat kiukkuisia. Onko se tullut yhdellekään epäreilusta julkisuudesta kitisijälle mieleen? Tiedänpä sanoa, että melko paljon on porukkaa jota riepoo ihan tosissaan. Nimittäin se, että natsien annetaan temmeltää vapaasti ja tappaa ihmisiä. Totuus ei tietenkään ole ihan noin yksioikoinen, mutta erästä tämän samaisen hallituspuolueen kansanedustajaa lainatakseni: ”Niin nämä asiat koetaan”. Vihaisten ihmisten mielestä Elielinaukion tapahtumien ja SVL:n vähättelijät ovat natsien hyysääjiä, natsien hirmutekojen hyväksyjiä, katuväkivallan puolustajia, hirveintä ihmispaskaa mitä maan päältä löytyy. Miltäs se tuntuu, häh? Sitä en tiedä, mutta sekin takaa osaltaan sen että huomiota riittää. Ja meteliä. Ja se sopii ainakin minulle, saatana.